Avainsanat

,

Muutamat henkilöt ilmeisesti seuraavat tätä blogia postilähetysten pyssyrajoituksia koskevan hallinto-oikeusprosessin tilanteen tiimoilta. Prosessin historiasta saa yleiskuvan teemaan liittyvistä aiemmista postauksista tähän blogiin: https://jounimartikainen.wordpress.com/category/posti/

Edellisessä aiheeseen liittyvässä postauksessani kerroin vastaselityspyynnöstä, johon olen sittemmin vastannut määräajan puitteissa. Koska Viestintäviraston vastineessa ei ollut uutta argumentaatiota, pitäydyin itsekin aiemmassa. Toki toin vastaselityksessäni esiin sen, että varsinaisessa valituksessani on sangen kattava Viestintäviraston perusteluja kumoava argumentaatio.

Toisena uutena tietona aihetta tämän blogin kautta aihetta seuraaville minulla on kerrottavana, että Kouvolan hallinto-oikeus on eilen saamani tiedon mukaan siirtänyt sinne samankaltaisesta asiasta jätetyn valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle. Eli ainakin Kouvolan hallinto-oikeus on pudonnut pois asiaa käsittelevien hallinto-oikeuksien joukosta.

Kiitos Kouvolaan valituksen tehneelle oman valituksensa tilanteesta informoinnista! Jäämme jännityksellä odottamaan joko seuraava käänne asiassa on Helsingin hallinto-oikeuden päätös.