Avainsanat

Tänä iltana selviää, ketkä tekevät kunnissa päätöksiä seuraavat neljä vuotta ensi kesästä lähtien. Noin vuosikymmenen mittaisen kuntatyökokemukseni kautta minulle muodostuneen päättäjätuntemuksen perusteella minulle on muodostunut vahva mielikuva siitä, että ainakin lähes (ellei jopa lähes absoluuttisen) aina politiikan henkilöiden tavoitteena on aikaansaada päätöksenteolla yleistä hyvää. Yksityisen edun tavoitteluun poliittiseen päätöksentekojärjestelmään osallistuminen olisikin pääsääntöisesti aika onnettoman huono valinta verrattuna vaikkapa saman ajan käyttämiseen oman uran, yritystoiminnan tms. kehittämiseen.

Eli lähtökohtaisesti poliitikko pyrkii yleiseen hyvään. Siitä, mikä ennenkaikkea on yleistä hyvää, on toki poliittisen kentän eri laidoilla toisistaan poikkeavia painotuksia. Yhdellä laidalla ollaan usein sitä mieltä, että erityisen tärkeää hyvää on, ettei ihmisiä veroteta ihan mahdottomasti. Toisella laidalla taas ollaan sitä mieltä, että erityisen tärkeää hyvää ovat hyvät yhteiskunnan järjestämät palvelut.

Hyvinä aikoina molemmat laidat voivat kohtuudella jakaa erityistä hyväänsä. Voidaan lanseerata uusia  palveluita ja parantaa aiempia, sekä joskus jopa yhtä aikaa keventää verostusta. Ankarina aikoina hyvän jakamisen toimintamalli ei kuitenkaan toimi. Tai toimii aikansa. Voihan julkishallintoa pyörittää myös velaksi.

Tiukan talouden aikoina poliittisen päätöksentekojärjestelmän, joka koostuu yksittäisistä poliitikoista, pitäisikin tehdä päätöksiä, jotka tekevät yksittäisille äänestäjille pahaa. Ja se ei tunnu olevan hyväsydämisille poliitikoille helppoa. Mutta loputtomiin julkishallintoa ei voi rahoittaa velanottoa kasvattamallakaan. Velka on siirrettyä verotusta. Ja verotus on sitä, että niiltä, joilta voidaan ottaa, OTETAAN PAKOLLA RAHAA POIS, ja käytetään sitä yhteiskunnan palveluntuotantoon, investointeihin ja tulonsiirtoihin.

Ihmisistä tulonsiirtojen vastaanottajat ja palvelutuotannon suoritteita merkittävästi käyttävät ovat nettohyötyjiä suomalaisesta yhteiskuntamallista. Eli jos talouden tasapainoa haetaan menoja säästämällä, niin merkittävin säästöpotentiaali löytyy siitä, että OTETAAN POIS LAPSILTA, VANHUKSILTA, SAIRAILTA, VAMMAISILTA, KÖYHILTÄ, KULTTUURILTA jne.

Eli vallitsevissa olosuhteissa ollakseen hyvä talouspoliitikko, ja estääkseen yhteiskunnan ylivelkaantumisen, pitäisi tehdä jommalle kummalle tai molemmille ryhmälle pahoja ratkaisuja:

1. OTTAA nettomaksajilta PAKOLLA LISÄÄ RAHAA POIS kiristämällä verotusta

tai

2. OTTAA nettosaajilta LAPSILTA, VANHUKSILTA, SAIRAILTA, VAMMAISILTA, KÖYHILTÄ, KULTTUURILTA jne. POIS PALVELUJA

on toki vielä kolmas tie, eli velanoton lisäämisen mahdollisuus.  Aikansa silläkin pärjää näinä nollakoron aikoina, mutta ei niin loputtomiin voi jatkaa.

Tämä blogipostaus on mukaelma vuonna 2013 julkaisemasta postauksestani ”Paha poliitikko on hyvä poliitikko”